Tiedote 27.3.2020

Pidämme edelleen ovemme suljettuna

COVID-19 epidemiaa vastaan taistelu vaatii uhrauksia meiltä kaikilta. Tunnemme terveydenhoitoalan ammattilaisena vastuumme ja velvollisuutemme. Olemme työyhteisössämme päättäneet pitää ovemme edelleen kiinni. Emme halua osaltamme edistää viruksen leviämistä. Toivomme että saamme epidemian laantumaan mahdollisimman nopeasti ja pääsemme jälleen rakentamaan arkeamme. Pyrimme pitämään teitä ajan tasalla ja tiedotamme oviemme avaamisesta heti kun tilanne sen sallii. Vuosi 2020 tulee muuttamaan maailmaa. Taloudellisesti ajat ovat erittäin haastavia niin yrityksille, kuin yksilöillekin. Onkin ollut ilahduttavaa huomata, miten yhteisöllisyys on lisääntynyt näinä vaikeina aikoina. Ihmiset haluavat auttaa toisiaan. Me olemme huomanneet tämän asiakaskunnassamme ja olemme siitä nöyrästi kiitollisia teille jokaiselle. Kiitos.

Eristyksissä vaan ei yksin – Instagram Live

Sosiaalinen eristäminen ja etätyö auttaa epidemian hidastamiseen. Etätyöt eivät kuitenkaan helpota tuki-ja liikuntaelinvaivoja. Haluamme olla teille avuksi kiinniolostamme huolimatta. Aloitamme ensi lauantaina klo 19 ensimmäisen Instagram Live-lähetyksemme. Live-lähetyksissä opetamme hieronnan perustekniikoita, ensimmäisen lähetyksen teema on niska & hartiaseutu. Tervetuloa mukaan -> @huh-helsinki.

Yrityksille

Olemme aloittaneet kehittämään etätyöläisille online-palveluita. Videopalvelun tarkoituksena on edistää henkistä ja fyysistä hyvinvointia sekä auttaa vähentämään etätöistä johtuvia vaivoja. Tavoitteemme on saada palvelu toimimaan 11.4 mennessä. Mikäli olet kiinnostunut kuulemaan lisää palvelustamme, olethan yhteydessä tuukka@huh-helsinki.fi.

Voikaa hyvin, toivottavasti nähdään taas pian!

Terveisin, Juho, Tuukka, Tomi & Leena sekä kaikki HUHin ammattilaiset.

Ota yhteyttä

YLEISET TIEDUSTELUT

info@huh-helsinki.fi

VARAUKSEN PERUUTTAMINEN

Katso ohjeet

PALVELUKOHTAISET TIEDUSTELUT

+358 40 160 1554 Lähetä viesti WhatsAppissa